Rohjetko heittäytyä seikkailuun?

Rohjeen tarina alkoi neljän ystävän matkasta Sveitsin vuoristossa kesällä 2015. Tuon matkan aikana ystävykset innostuivat kelloista, ja unelma omasta kellomerkistä toteutui vuonna 2017 kun suomalainen kellomerkki Rohje perustettiin. Sana Rohje tulee suomen kielen sanasta rohjeta, eli uskaltaa tehdä ja tarttua tilaisuuteen.

Rohjeen perustajat Henry, Ville, Antti ja Arno ovat kouluaikojen kaverukset Muuramesta, Keski-Suomesta. Seikkailijoille ja oman tiensä kulkijoille suunniteltu Rohje on tuotteena nyt reilu vuoden vanha ja ideana noin kaksivuotias. Rohje-kellon erikoisuus ja uniikkius tulee suomalaisesta poronnahasta ja sen käyttämisestä rannekkeena. “Olemme tiettävästi ainoa kellobrändi jolla on omat poronnahkarannekkeet”, kertoo perustajaporukka.

Tumma kellotaulu tummanruskealla poronnahkarannekkeella (249€)

Rohje Adventurister -rannekellojen koneistot ovat japanilaisen Citizenin laadukkaat kvartsikoneistot. Teräsrunko ja safiirilasi tulevat Etelä-Kiinasta luotettavalta ja vastuulliselta toimijalta. “Olemme aina itse ilman välikäsiä yhteydessä tehtaalle, joten tiedämme tarkasti mistä ja miten osat on valmistettu.“

Poronnahka on peräisin Kemi-Tornion seudulta Suomesta ja se työstetään rannekkeeksi Tampereella. “Tampereen nahkapajalla kävimmekin juuri kuvaamassa ja meidän somesta löytyy materiaalia pajalta." Ranneke on tehty käsityönä Rohjeen uniikilla leikkauksella ja valmis ranneke käsitellään vielä luontaisella mehiläisvahalla värin ja pehmeyden suojelemiseksi. Poronnahan luonnollisen pehmeyden vuoksi kelloon on asennettu erityisvahvat Sveitsissä valmistetut jousitapit takaamaan rannekkeen ja kellonrungon varma kiinnitys.

Rohje-kelloa ei ole suunniteltu erikseen esimerkiksi miehille tai naisille. “Kellot ovat asuste siinä missä muut korutkin, ja käyttäjiä on erilaisia. Rohje on suunniteltu laatua arvostavalle seikkailijalle, joka haluaa pitää mukanaan palaa pohjoisesta. Kellon suunnittelussa on lähdetty ajatuksesta, että "tehdään niin hyvä, että kehdataan itse suositella". Tästä syystä kelloon valittiin tunnettu ja laadukas japanilainen koneisto, naarmuuntumaton safiirilasi, sekä nuo erityisvahvat sveitsiläiset jousitapit.”

Tulevaisuudessa Rohjeen tiimi tuo nykyisen lisäksi vielä kokonaan uusia kellomalleja. Aikomuksena on myös keksiä uusia tapoja hyödyntää suomalaisia materiaaleja. Tärkeintä on kuitenkin nauttia tekemisestä ystävien kesken eikä stressata kiireestä. “Sen mitä kellojen kanssa olemme oppineet on, että aikaa kyllä riittää. Sitä toivomme myös omalta osalta kertovamme muille. Välillä on hyvä ottaa älylaitteet pois ja nauttia perinteisestä analogisesta ajasta. Toivomme omalta osalta kehittävämme maailmaan kestäviä tuotteita joita ei tarvitse heittää pois tai päivittää vuoden tai kahden välein. Rohje on tehty kestämään niin muodin kuin ajankin vaihtumisen.” 

Valkoinen kellotaulu hopealla mesh-rannekkeella (209€)

 

Kellot 209€-249€. Katso kaikki Rohjeen tuotteet tästä.

Lue lisää Rohjeen tarinasta tästä.